Turso omilla koneilla kauppatorille!

”Suuren urheilujuhlan tuntu” tuli eittämättä mieleen, kun Turso valmistautui lähtemään ensimmäiselle ”uuden elämänsä” koeajolle Hietalahden laiturissa perjantain aamupäivänä. Jo kauas Fredrikinkadulle saakka näkyi paksu musta savu, joka kertoi, että aluksella oli palattu kivihiililämmitykseen. Millaiselta maisema mahtoikaan näyttää, kun siinäkin satamassa oli aikoinaan viljalti ”kolilaivoja” samaan aikaan lähtöä tekemässä!

Kello 10.40 Turson päällikkö Pentti Auranaho käski irrottamaan peräköyden, jonka avulla alus oli oikeaoppisesti käännetty irti laiturista, sekä komensi telegrammilla ”hiljaa eteenpäin”. Äänettömästi lähti laiva eteenpäin, ja kaikkien laivalla olleiden mielen täytti euforinen onnen tunne: Turso liikkuu! Kolme matalaäänistä lähtötuuttausta katkaisi hetkeksi hiljaisuuden, jonka jälkeen laiva jatkoi äänetöntä menoaan kohden hieman väljempiä Helsingin vesiä.Reilun puolen tunnin ajon jälkeen Turso kiinnittäytyi vanhaan kotilaituriinsa Kauppatorin rannassa. Aluksen tulosta kirjoittanut Helsingin Sanomat aloitti uutisensa: ”Savua, suhinaa ja historian havinaa oli ilmassa, kun satamajäänsärkijä Turso palasi kotisatamaansa…”

Matka oli mennyt hyvin, ja kaikki mukanaolleet saattoivat olla enemmän kuin tyytyväisiä. Näin varmasti aluksen päällikön ohella erityisesti Turson konemestarina ja lämmittäjänä toimineet Ari Reunanen ja Esko Härö sekä tietysti myös Turso-yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Snellman. Ja myös kaikki muut mukanaolleet, toivon mukaan myös runsaslukuinen ”silakkamarkkinoiden” väki Kauppatorilla.Lauantaina oli vuorossa kutsuvieraspurjehdus sekä Perinnelaivapäivä. Sunnuntaina Turso oli avoinna yleisölle, jota myös riitti. Sunnuntai-iltana alus palasi takaisin Hietalahteen, jossa sen kunnostustöitä jatketaan talven aikana.

Turson paluu oli näyttävä tapahtuma. Myös Mtv3:n kuvausryhmä oli mukana Turson ensi- purjehduksella, ja saman päivän Kymppiuutisissa olikin loppukevennyksenä (vaikka olisi ansainnut pääuutisen paikan!) pitkähkö pätkä Tursoa. Laivan ohella mukaan olivat päässeet ansaitusti Ari Reunanen konemestarina, Esko Härö lämmittäjänä sekä ajomiehenä toiminut Olli Kortman, josta oli tehty peräti kapteeni! Oikea kapteeni, Turson päällikkönä tällä matkalla toiminut Pentti Auranaho, nähtiin taustalla sivuroolissa.Turso-projektin ”henki ja elämä” Esko Härö oli ensimatkan jälkeen onnellinen ja ehkä vähän väsynytkin. Hiilien lapiointi kahden kattilan neljään tulipesään ei ole suinkaan niin helppoa kuvitella kuin joku maallikko saattaisi luulla. Lämmintäkin riitti niin kattila- kuin konehuoneessakin.Kutsuvierasristeilyllä lauantaina oli mukana myös TV1- uutistoimitus ja Turso oli näyttävästi esillä illan pääuutisissa.

Kuten on jo kerrottu, Turso on lopultakin liikkunut omalla koneellaan! Paljon muutakin ehti Tursolle tapahtua kuluneen vuoden aikana. Olemme jo useamman vuoden aikana siirtäneet ensimmäistä Turson koeajoa, mutta nyt se on saatu tehdyksi. Turso osallistui Helsingissä järjestettyyn perinnelaivatapahtumaan. Perjantaina 8. lokakuuta suoritettiin koeajo oman miehistön voimin, mukana konehuoneessa myös aktiivisia nuoria höyryharrastajia, kaikkiaan noin 30 henkeä, ja lauantain kutsuvierasristeilyllä meitä oli yhteensä 48 henkilöä, miehistö mukaanlukien. Sunnuntain yleisötapahtumassa aluksella kävi yli1 000 vierailijaa. Myös tiedotusvälineet seurasivat kiitettävästi ja aktiivisesti tapahtumaa.

Töitä on aluksella tehty kuluneen vuoden aikana edelleen ahkerasti, niin tekniikan puolella kuin myös hyttien ja muiden tilojen kunnostuksessa. Alunperin olimme suunnitelleet, että aluksen sivuilla olevien alakerran hyttien loppukunnostus tehdään vasta tulevan talven aikana, mutta kun saimme alkuvuodesta lisävoimia puusepän avuksi, pystyimme eristämään, levyttämään ja listoittamaan kyseiset miehistöhyttien seinät, lattiat ja katot. Myös sauna pesuhuoneineen on tehty valmiiksi.Pystyimme kunnostamaan myös keulassa olevat alakerran hytit. Saatuamme kabinetin hienoine nahkasohvineen ja pöytineen valmiiksi totesimme, että aluksen tulevaa käyttöä silmälläpitäen ruokailu- ja tarjoilutilat ovat riittämättömät ja päätimme yhdistää keulahyttejä, jotta saisimme lisää avointa yhtenäistä tilaa. Koska näiden hyttien rakenteissa todettiin kosteus- ja lahovaurioita, kaikki vanhat rakenteet jouduttiin uusimaan. Pohjat maalattiin, eristettiin ja levytettiin urakkavauhdilla. Keulahyteistä yksi varustetaan keittiöksi, kaksi hyttiä on yhdistetty ruokailutilaksi ja yksi hytti jätetään ehostuksen jälkeen siihen kuntoon, jossa se oli aluksen Suomeen tullessa, tilasta tehdään ”Turson museo”. Tämä olikin viimeinen peruskunnostamaton tila.